Aamu- ja iltapäivät koostuvat yleensä koulusta ja aktiviteetista,
usein vuorotellen kumpi on aamupäivällä ja kumpi iltapäivällä.
Maksuttomia olivat mm. kaikki discot ja Street Party. Kaupungilla
tehtiin paljon aktiviteetteja, joissa piti ottaa kuva jostain
tietystä asiasta ja omasta ryhmästä, etsiä reitti johonkin
paikkaan tai löytää annetun valokuvan paikka keskustasta. Myös
Paperclip Challenge (yrittää saada vaihdettua aluksi saatu
pikkuesine mahdollisimman arvokkaaseen vaihdellen niitä kaduilla
ihmisten kanssa) oli yksi aktiviteetti. Monissa aktiviteeteissa sai
kuitenkin mennä shoppailemaan tai rannalle jos halusi, teimmekin
johtopäätöksen joidenkin aktiviteettien ohjeistuksesta
discover…/explore… =shoppailua.
Joskus iltaisin pystyi myös menemään pelaamaan jalkapalloa tms.
Leffailtaa yritettiin järjestää kahdesti mutta tekniikka ei
suostunut silloin toimimaan.
Maksullinen aktiviteettipaketti oli Funpack (vaihtelee kohteittain),
jonka hinta oli 45e ja sisälsi tosi kivoja aktiviteetteja, vaikka
samaan aikaan olisi ilmeisesti ollut myös muuta kivaa tekemistä
kuten discoja. Oon kuitenkin tyytyväinen että otin sen. Alla
Funpackiin kuuluvia aktiviteetteja.
Lazer Zone, Mega Zonen tapainen laserpeli oli ehkä paras
aktiviteeteista! Vaikka se ei kestänyt kovin kauaa, tuli kyllä
pelattua ihan tosissaan:D
Keilaamaan mentiin lyhyen bussimatkan päähän keilahalliin, jossa
oli myös ylätysyllätys Pierin tapaan ”pelihalli”, tai alue,
jossa oli paljon kolikkopelejä. Samalla käytiin muistaakseni
shoppailemassa alueen kaupoissa.
Funpack sisälsi myös sisäänpääsyn yhteen Brightonin
kuuluisimmista nähtävyyksistä, Royal Pavilioniin. Kierroksella
oli myös ne ”radiopuhelimet” joista kuuli rakennuksen
historiasta.
Pier Rides eli pääsy Pierin huvipuistolaitteisiin oli tietty kans
ihan must-juttu! Tuulisten iltojen vuoksi huvipuistoiltaa jouduttiin
siirtelemään mutta onneksi lopulta päästiin myös sinne.
En ole varma oliko nämä ihan varsinaisia aktiviteetteja, mutta oli
mahdollista ostaa myös mm. perinteinen brittiläinen teehetki
kahvilassa tai lippu Megaparteihin jotka olivat meillä vaahtobileet.
Ps. Jos haluaa kysyä jotain kielimatkoista tai muuten vaan jutella niistä, KIK efandme tai instan direct kpkaro4 :)Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin!:)
Ps. Jos haluaa kysyä jotain kielimatkoista tai muuten vaan jutella niistä, KIK efandme tai instan direct kpkaro4 :)Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti